Naps kampanja

Napsin historia

Laadukasta aurinkosähköä jo lähes 40 vuotta

Sadat tuhannet kesämökit järvien ja meren rannalla olivat sähköverkkojen ulottumattomissa. Tarve jonkinlaiselle ratkaisulle sähköntarpeen tyydyttämiseksi oli ilmeinen. Samaan aikaan suomalaisen öljy-yhtiö Nesteen akkujen valmistustoiminta oli kasvanut suureksi ja yhtiössä tuskailtiin markkinoiden kausiluonteisuutta. Aurinkosähköjärjestelmien kesään painottuvalla akkukysynnällä olisi tervetullut tasaava vaikutus. Poliittisella tasolla öljykriisin jälkeinen keskustelu uusien sähköntuotantomuotojen ympärillä oli edelleen aktiivista. Riittävät perusteet olivat siis olemassa, kun Nesteen johto päätti NAPSiksi nimetyn (Neste Advanced Power Systems) aurinkosähköliiketoimintaan tähtäävän kehityshankkeen käynnistämisestä vuonna 1986.

Neste Advanced Power Systems PowerPack

Vaikka perusteet liiketoiminnan käynnistämiselle löytyivät kotimaastakin, oli alusta alkaen selvää, että toiminnasta pitää saada kansainvälistä – ja nopeasti. Aurinkosähkön markkina oli vielä hyvin ohut ja merkittävän volyymin aikaansaaminen edellytti laajaa globaalia läsnäoloa. Rohkeasti, ja epäilemättä myös emon syvempien taskujen avustuksella, NAPS ryhtyi valloittamaan maailmaa. Merkittävimpänä siirtona oli ruotsalaisen Ericssonin jo vuonna 1981 perustaman aurinkosähköyksikön ostaminen. Tämä hankinta toi kerralla pääsyn lukuisiin maihin sähköistämään erilaisia telekommunikaatioverkkoihin liittyviä laitteita, yleensä varsin syrjäisissä paikoissa. Samalla se siirsi liiketoiminnan aloitusvuoden viidellä vuodella taaksepäin, vuoteen 1981.

Tuolloin ei ollut vielä käytössä ilmaisua "born global" kuvaamaan uuden liiketoiminnan kansainvälisyyttä heti alusta alkaen. Mutta sellaista NAPSin liiketoiminta mitä suurimmassa määrin oli. Toiminta laajeni nopeasti sekä liiketoimintakaupoin että perustamalla uusia yksiköitä Suomesta Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan, Ranskaan, Englantiin, Singaporeen, Australiaan, Kiinaan, Keniaan, Bahrainiin jne. Myöhemmin mukaan tulivat myös Saksa ja Viro. Markkinat kasvoivat ja kehittyivät eri maissa ja maanosissa hyvin erilaiseen tahtiin. Alkuun toimijoita oli vähemmän, mutta kysyntä piti luoda pitkälti itse. Sittemmin kysyntää ruvettiin luomaan poliittisin päätöksin. Vaihtelevista syistä yksiköitä siis käynnistettiin ja suljettiin sen mukaan missä liiketoiminnalle avautui houkuttelevia mahdollisuuksia. Vuonna 2001 yhtiö itsenäistyi ja nimi muutettiin lyhenteestä erisnimeksi Naps.

Ensimmäisen kahdenkymmenen vuoden ajan liiketoiminta oli puhtaasti ratkaisupohjaista. Asiakkaat eivät ostaneet energiaa, vaan ratkaisuja tarpeisiinsa saada erilaisia sähkölaitteita toimimaan olosuhteissa, joissa verkkosähköä ei ollut tarjolla. Tuon ajan vaativiin puitteisiin suunnitellut ratkaisut olivat monesti hyvin haastavia ja edellyttivät toimittajilta laajaa ja syvällistä teknistä osaamista sekä olosuhteiden tuntemista. Tämän päivän näyttävyyttä aurinkosähköjärjestelmillä ei ollut. Näiden satojentuhansien ratkaisujen suunnitteleminen, toteuttaminen ja toimittaminen asiakkaille ympäri maailman ovat luoneet Napsille sen ylivertaisen kokemuksen ja teknisen osaamisen, joille liiketoiminta perustuu yhä tänä päivänä.

Vuosituhannen vaihteessa toimialalla käynnistyi merkittävä murros, joka muutti pysyvästi koko globaalia sähköntuotantomarkkinaa. Aurinkosähkön tekninen ja tuotantotekninen kehitys olivat saavuttaneet pisteen, joka mahdollisti siirtymisen ratkaisumarkkinoilta sähköntuotantomarkkinoille eli energian tuottamiseen ja myyntiin. Alkoi huima volyymien kasvu ja tuotantokustannusten putoaminen, jonka seurauksena aurinkosähkö nousi nopeimmin kasvavaksi sähköntuotantomuodoksi. Pienestä on tullut suurta, ja näköpiirissä on edelleen jatkuvaa kasvua ja kustannuskilpailukyvyn paranemista vuosikymmeniksi eteenpäin. Tästä kasvusta myös sittemmin Naps Solariksi nimensä muuttanut aurinkosähkökonserni on saanut ja tulee saamaan osansa.

Naps AurinkopaneelitVaikka Napsilla on ollut aurinkopaneelien valmistustoimintaa viidessä maassa ja niiden valmistaminen jatkuu edelleen, toiminnan perustana ovat aina olleet ratkaisut. Asiakkaan tarpeet ja toiveet on haluttu ymmärtää niin hyvin, että ratkaisuista on voitu tehdä aina niin optimaalisia kuin mahdollista. Mitään laadukkaalle ja luotettavalle järjestelmälle olennaista ei ole jätetty pois, mutta myöskään mitään turhaa ei ole haluttu asiakkaalle toimittaa. Näillä periaatteilla Napsista on tullut yksi toimialan vanhimmista yrityksistä maailmassa.

 

Tämä olisi tuskin ollut mahdollista, elleivät myös asiakkaamme olisi arvostaneet samoja tärkeiksi katsomiamme asioita. Nämä periaatteet tulevat näkymään historiankirjoituksessamme varmasti myös tulevina vuosikymmeninä.